Esittely
Olen Rovaniemeltä alunperin kotoisin oleva Kauppatieteiden maisteri (KTM), joka asuu tällä hetkellä Espoon Tapiolassa. Olen 11v työskennellyt vaativissa taloushallinnon eri tehtävissä joista viimeiset 8v pankkikonsernin palveluksessa. Tätä ennen olen toiminut avustavana tilintarkastajana sekä taloushallinnon asiantuntijana.
Olen toiminut viimeiset 7v Helsingin kantakaupungissa sijaitsen vm 1926 olevan yhtiön (121 huoneistoa + 5 liiketilaa) hallituksen aktiivisena jäsenenä ja nykyisen puheenjohtajana. Yhtiöissä on toteutettu pj-kaudellani 3,6mEUR perusparannusurakat (julkisivu, vesikatto, huoneisto-ovet, iLoq, porrasovet, parvekkeet) sekä toteutettu merkittävät hallinnolliset uudistukset. Tätä ennen olin mukana yhtiön perinteisessä putkiremontissa v 2017-2018.
Pystyn auttamaan taloyhtiöitä mm. niiden talouden, hallinnon, rahoituksen suunnittelussa, korjaushankkeiden, projektien vetämisessä, strategian ja muutosten läpiviennissä. Valmius toimia hallituksen PJ:na tai jäsenenä.Koulutus
HTHJ 2021
Kauppatieteiden kandidaatti (KTK) ja maisteri (KTM) 2009-2018
Vaihto-opiskelija Mannheim Business School 2013
Ylioppilas 2007Työkokemus
Työskentelen Nordea -pankkikonsernin ulkoisen laskennan raportoinnista vastaavassa taloushallintoyksikössä. Vastuualueenani ovat emopankin tilinpäätösprosessi, osavuosikatsaukset, kirjanpitoperiaatteiden ja viranomaisraportointivaateiden seuranta sekä näihin liittyvät kehitystehtävät. Olen työskennellyt aiemmin asuntolainarahoituksesta vastaavan yksikön business controllerina sekä Markets & Treasury yksiköiden middle officessa. Tätä ennen olen toiminut tilintarkastustehtävissä PwC:llä.Luottamustoimet
Asunto-osakeyhtiö Braahe Helsnki hallituksen puheenjohtaja 2022-2024
Asunto-osakeyhtiö Braahe Helsinki hallituksen jäsen 2017-2021
Asunto-osakeyhtiö Oulun Linnanneito hallituksen jäsen 2014-2024
Osaamisalueet
- Hallinnon kehittäminen
- Korjausrakentaminen
- Strateginen johtaminen
- Talous
- Toiminnantarkastus
- Viestintä