Esittely

Olen kokenut taloyhtiöiden hallituslainen, niin puheenjohtajana kuin hallituksen jäsenenä puheenjohtajan oikeana kätenä. Yli kymmenen vuoden aikana olen toiminut usean taloyhtiön hallituksessa; minulla on osaamista niin 60-luvun asunto-osakeyhtiöistä kuin uudiskohteistakin, ja pidän osaamiseni ajan tasalla.

Pienkorjaushankkeiden lisäksi olen ollut mukana linjasaneeraushankkeessa. Viimeisimpänä olen vetänyt projektipäällikön roolissa autopaikkojen sähkölatausinfrahankkeen. Vahvuuksiani on taloyhtiön talous, viestintä ja dialogi osakkaiden kanssa sekä uudiskohteisiin liittyvät prosessit. Olen ollut ratkaisemassa useaa ongelmatilannetta ja ymmärrän hyvin juridiikkaa. Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri.
Toimin mielelläni taloyhtiöiden hallituksessa, puheenjohtajana, yhtiökokouksen vetäjänä tai konsultoin esimerkiksi sähkölataushankkeissa.

Koulutus

Kauppatieteiden maisteri, Aalto Yliopisto 2010. Pääaineena kansantaloustiede ja sivuaineena rahoitus ja johtaminen.

Työkokemus

Market and Customer Insight Lead - SOK 08/2022-->
8 henkisen markkina- ja asiakasymmärrystiimin vetäjä ja esihenkilö

Insight Specialist - Hartwall 10/2018 - 08/2022
Vastuullani oli konsepti- ja bränditutkimukset markkinoinnissa etenkin uutuustuotteiden lanseeraukseen liittyen sekä sparraus tuotekonseptien kehittämisessä.

Partner & cofounder - Respondeo Oy 05/2014 - 09/2018
Asiantuntijayrityksen toinen perustajista, myimme ja toteutimme insight-projekteja. Vastuullani oli yrityksen hallinto.

Luottamustoimet

As Oy Helsingin Kevätesikko: puheenjohtaja 12/2022 - 05/2025. 06/2025 hallituksen jäsen
As Oy Helsingin Siltapuisto: hallituksen jäsen ja puheenjohtajan oikea käsi 02/2018-05/2022
As Oy Rakuunantie 9-11: hallituksen puheenjohtaja 2013 - 2016
As Oy Lauttasaarentie 44: hallituksen puheenjohtaja 2010-2012

Toiminta-alueet

  • Pääkaupunkiseutu

Osaamisalueet

  • Hallinnon kehittäminen
  • Strateginen johtaminen
  • Talous
  • Viestintä

Linkit

Tarjouspyyntö – Elisa Tiilimäki

Tarjouspyynnön lähettäjä

Nimi(pakollinen)

Taloyhtiön tiedot

Tarjouspyyntö

Kuvaus taloyhtiön tarpeesta ja muut mahdolliset tarjouspyynnön kannalta oleelliset lisätiedot.
Mihin mennessä tarjous halutaan?
Pudota tiedostot tähän tai
Sallitut tiedostotyypit: pdf, jpg, Max. tiedoston koko: 10 MB, Max. tiedostot: 10.
    Liitäthän mukaan taloyhtiön viimeisimmän toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, sekä mielellään myös yhtiöjärjestyksen. Voit liittää mukaan myös muut tarjouksen tekemisen kannalta relevantit dokumentit. Sallitut tiedostomuodot ovat PDF ja JPG. Tiedoston suurin sallittu koko 10MB.